Tänään on keskiviikko 20. lokakuuta 2021

In english    Sivukartta    Etusivulle

DIABETES MELLITUS eli SOKERITAUTI

YLEISTÄ

Koiran sokeritauti on monimuotoinen aineenvaihduntasairaus. Siinä muodostuu puutetta insuliini-hormonista. Ollaan sitä mieltä, että taustalla olisi autoimmuuni-tekijöitä ja perinnöllistä taipumusta. Yleisimmin diabetekseen sairastuu keski-ikäiset koirat (noin 8 vuotiaat). Sairaus on yleisempi nartuilla kuin uroksilla.

OIREET

Juominen, pissaaminen ja ruokahalu lisääntyvät sekä paino putoaa muutaman viikon kuluessa.
Lihaksisto heikkenee, virtsatie- ja hengitystietulehduksia saattaa esiintyä.
Oireiden jatkuessa ilman hoitoa koira tulee apeaksi, syömättömäksi, alkaa oksennella ja elimistö kuivuu.
Jos sairautta ei lainkaan hoideta, seurauksena voi olla kooma ja kuolema.

LABORATORIOTUTKIMUKSIA

Virtsassa todetaan sokeria ja usein ketoaineita.
Veren sokeriarvo on kohonnut.

HOITO

Hoidon tavoite on saada pysymään veren sokeri normaalina.
Hoidossa on kolme asiaa, joista huolehtimiseen omistajan tulee sitoutua: ruokavalio, insuliinipistosten anto ja kontrolloitu liikunta.
Narttujen sterilointia suositellaan.

SEURANTA

Kliininen yleistutkimus komplikaatioiden havaitsemiseksi.
Veren sokeri-, ”pitkäaikaissokeri”-, virtsan sokeri-määritys.
Tarvittaessa muita sisäelin-lab.-kokeita.
Kontrollit suunnitellaan potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan.

ENNUSTE

Useat koirat pärjäävät sokeritaudin kanssa vuosia. Ennusteeseen vaikuttaa, kuinka varhain sairaus on havaittu (mahdollisimman vähän ehtinyt muodostua liitännäissairauksia) ja miten hyvin sokeritasapaino pysyy.

Eläinlääkäri Margetta Salminen


Viimeksi päivitetty 20.05.2021. Tätä sivua ei enää päivitetä, vaan em. päivämäärän jälkeen ilmoitetut uudet tiedot löytyvät osoitteesta http://terveys.lappalaiskoiragalleria.org/

Jalostustoimikunnan tiedossa on 81 diabetesta sairastavaa suomenlapinkoiraa. Näistä seuraavien koirien tietoihin on saatu julkaisulupa:


Ahulin Amela FI60117/09
Duvvakan Guossa FI51653/14
Elbereth Suvi At Cochochr AG02450905
Fihtolas Be My Guest FIN42301/08, diabeteksen aiheuttama ketoasidoosi
Fihtolas Break The Rules FIN42299/08
Fohrmans Vekku FIN42544/01, lopetettu diabeteksen takia 22.10.2013
Garmelin Lapinhuli FIN22384/02
Heikunkeikun Hilirimpsis FIN38373/08
Hiittanan Eetu-Reetu FI52032/10
Iki-Muiston Caravellix FIN50004/07
Jehnajan Humpappaa FI48196/10
Jehnajan Jumprahuiti FIN47983/06
Katajahaan Aihkku FI25328/13
Kuus’eikan Mennes FIN24335/04, diabetes ja haimatulehdus (seurausta addisonista)
Maanhaltija FIN59599/07, insuliiniresistenssi diabetes (joko raju diabetes tai maksavaurion aiheuttama diabetes, ei pystytty määrittämään, koira kuoli reilussa viikossa)
Miskajasmin Herakles FIN34476/04, lopetettu 4/2016
Miskajasmin Nellim FIN48785/08
Naavapirtin Irina SF15060/90, lopetettu 8-vuotiaana
Netvetin Leevi FI52803/10, todettu 1/2019
Pakkasukon Silja FI55704/11, insuliinilääkitys
Poavinävlin Jambalaya FIN10770/03, lopetettu
Punapirtin Unto FIN26212/04
Pörröpöksyn Vinskin Viikari FI38156/12
Rahkkasan Cariinna FIN43421/05
Rahkkasan Hillá FI46233/12
Roosa FIN10764/03
Ruusa FI55969/10
Seitakeron Pakkasukko FIN13061/07, diabetekseen lääkitys 2/2017 lukien, kaihi ja lopulta kokonaan sokeutuminen. Diabeettinen ketoasidoosi 12/2019. Lopetettu 12/19
Seitakeron Pampalo FIN13063/07, ei lääkitystä, ei eläinlääkärin todistusta
Seitakeron Pampula FIN13064/07, sairastanut 2 vuotta, ollut insuliinilla, lopulta sokeutunut, lopetettu 11/16
Shacal Revanssi FI10800/15
Taivaannastan Wappuzhampanja FIN32259/08, insuliinilääkitys aloitettu
Tahvo FIN41171/94, kuollut 13 v 2 kk, myös kahdella veljellä diabetes
Tarinatassun Tellu FIN27605/07
Tarukallion Kasper FIN11343/02
Tassutuvan Kesäkaunosilmä FI36703/12, koira lopetettu 31.8.2020
Terhakan Ällöshoi FIN40701/07, lopetettu
Tiilitehtaan Gille-Getteri FIN21605/02, todettu tammikuussa 2011
Turnukan Kaamos FIN43206/01
Utuniityn Ahtojää FI25864/12 lopetettu 10/2017
Vanilla's Honey Cabaret FI12252/10

Sivun alkuun

Copyright © Lappalaiskoirat ry 2021