Tänään on sunnuntai 28. toukokuuta 2017

In english    Sivukartta    Etusivulle

MIKÄ ON ROTU?


Teksti: Eija Lehtimäki


Koirapopulaatio muodostaa rodun, kun

a) kaikilla populaatioon kuuluvilla koirilla on joukko yhteisiä piirteitä
b) näiden piirteiden esiintyminen on vakinaista peräkkäisissä sukupolvissa
c) populaatio on sellaisten koirien muodostama suljettu ryhmä, jonka piirissä astutetaan keskenään vain koiria, jotka täyttävät kohdat a ja b
d) kun yhteiset ja perinnöllisesti määräytyvät piirteet on merkitty FCI:n rotumääritelmään

Mikä on rotumääritelmä?

Rotumääritelmä on rodun ihannekoiran kuvaus. Rotumääritelmän laatii rodun kotimaan Kennelliitto ja sille on saatava FCI:n hyväksyminen, ennen kuin rodusta tulee virallisesti tunnustettu. Rotumääritelmää EI ole tehty vain ulkomuototuomareita varten. Tarkoitus ei ole, että kaikki rotumääritelmässä mainitut piirteet tulisi voida todeta näyttelykehässä.

Tärkein rotumääritelmän käyttäjä ja tulkitsija ei suinkaan ole ulkomuototuomari vaan KASVATTAJA, jonka velvollisuus on TODELLA TUNTEA kasvattamansa rodun rotumääritelmä. Rotumääritelmä kuvailee rodun ihanneyksilön; täydellistä koiraa ei toki ole olemassakaan, mutta tavoitteena se tietysti voi olla. Siksi koirankasvatus jaksaakin kiehtoa vuosia ja vuosikymmeniä, kun koskaan ei voi sanoa, että nyt tavoite on saavutettu.

Näyttelyssä tuomari vertaa koiria siihen ihannekuvaan rodun yksilöstä, jonka on mielikuvissaan rotumääritelmän pohjalta luonut. Arvostelussa tärkeintä on että koiran ROTUTYYPPI muistuttaa sitä ihannetta, rakenteen yksityiskohdissa joudutaan sitten tekemään kompromisseja.

Näiden kompromissien kanssa tasapainoilua on myös kasvattajan työ hänen suunnitellessaan siitosyhdistelmiä, mutta hänellä tulee aina olla selkeänä mielessä rotumääritelmän kuvaama rodun ihannekoira, niin ulkonäön, luonteen kuin käyttöominaisuuksienkin suhteen. Lisäksi jalostuksessa on huomioitava ennen kaikkea TERVEYS.

Rotumääritelmä kuvaa aina lyhyesti myös rodulle ominaisen luonteen. Näyttelyssä koiran luonteen arviointi jää pakostakin hyvin pintapuoliseksi. Jossain määrin luonnetta voidaan arvioida erilaisilla luonnetesteillä, mutta PääASIASSA VASTUU rodun luonteesta ja sen erityispiirteiden säilymisestä on KASVATTAJILLA.

Käyttökoiraroduilla rotumääritelmä kuvaa myös käyttötarkoituksen, jota voidaan mitata erilaisilla käyttökokeilla, mutta tässäkin päävastuu on kasvattajilla ja heidän tiedoillaan koirien käyttöominaisuuksista.

Jalostuksen tavoiteohjelma?

Jalostuksen tavoiteohjelma on rotujärjestön ohje rodun kasvatukselle. Sen tarkoitus on koota yhteen oleellinen tieto rodusta ja sen jalostamisen suunnittelussa ja toimeenpanossa tarvittavista tekijöistä. Sen avulla voidaan ohjata rodun kehitystä määrätietoisesti ja vaadittavan pitkäjänteisesti. Sen tunteminen on oleellisen tärkeää kaikilla ko. järjestön jäsenille ja varsinkin kasvattajille.

Tavoiteohjelma antaa tietoa paitsi kasvattajille ja rodun harrastajille, myös Kennelliiton hallitukselle ja jalostustieteelliselle toimikunnalle, jotka saavat siitä taustatietoa rodusta ja rotujärjestöstä tehdessään rotua koskevia päätöksiä.

Jalostuksen tavoiteohjelma ei saa olla ristiriidassa rotumääritelmän kanssa. Ohjeena kasvattajille se täydentää rotumääritelmää antaen tietoa myös rodun sairauksista ja muista ajankohtaisista ongelmista sekä tuoden esille asiat, joihin kasvatuksessa erityisesti tulisi kiinnittää huomiota.

Jalostuksen tavoiteohjelma on OHJE, eikä se siten sido tai velvoita kasvattajia mihinkään, mutta miksi joku haluaisi kasvattaa rotua tavoiteohjelman vastaisesti?

Jalostuksen tavoiteohjelma hyväksytään aina rotujärjestön yleiskokouksessa ja sitä voidaan yleiskokouksen päätöksellä tarpeen mukaan muuttaa ja ”päivittää”, mikä onkin tehtävä ainakin muutaman vuoden välein.

Väri?

Lapinporokoira on virallisena rotuna vanhempi kuin (suomen)lapinkoira.

Lapinporokoiran ensimmäinen rotumääritelmä vuodelta 1966 sanoo väristä: Ihanneväri on kulomusta, usein vaaleat ”kaksoissilmät” ja pääväriä vaaleampaa väriä poskissa, rungon alapuolella ja raajoissa. Valkoisia merkkejä kaulassa, rinnassa ja raajoissa sallitaan. Porokoiran yleisin väri on ollut musta (vaalein merkein) tai tummanharmaa. Poromiehet ovat yleensä suosineet tummia koiria. Monien mielestä valkoinen ei lumella herättänyt tarpeeksi huomiota tokassa.

Nykyinen lapinkoira sai rotumääritelmän vasta myöhemmin. Väri oli aluksi yksivärinen musta, ruskea tai valkoinen. Porokoiran väri (=merkillinen) oli sallittu, mutta siitä pyrittiin eroon. Koska kasvattajat kuitenkin halusivat säilyttää merkkivärisyyden, se tuli hyväksytyksi kunhan pääväri on hallitseva. Tänään ei-toivottuina väreinä mainitaan brindle, manttelivärisyys ja valkovoittoinen kirjavuus.

Kirjava (laikukas) koira ei täytä rotumääritelmän vaatimusta. Brindleä väriä ei esiinny yleensä arktisissä roduissa ja se katsotaan siksi vieraaksi myös lappalaisilla. Manttelivärisyys taas voi viitata saksanpaimenkoirataustaan. Mainittakoon tässä, että yhdistys ei suinkaan pyri kieltämään kirjavien, mantteli- tai brindleväristen koirien jalostuskäyttöä, vaan lähinnä toivoo ettei näitä värejä tietoisesti pyritä kannassa lisäämään.

Erilaiset vaaleat ja soopelit ovat yleistyneet vasta viime vuosina. Niitä on aina ollut, mutta selvästi vähemmän kuin nykyään. Parkinruskeita näkee nykyisin näyttelyissä valitettavan vähän. Itse näen värien runsauden rodussa rikkautena, joskaan aivan kaikkia värejä meidän ei tarvinne rodussa hyväksyä.

Sivun alkuun

Copyright © Lappalaiskoirat ry 2017