Tänään on maanantai 24. heinäkuuta 2017

In english    Sivukartta    Etusivulle

LAPPALAISKOIRAT RY. KEVÄNÄYTTELY JA TOKO 27.-28.03.2010 TURKU

Hyvä tottelevaisuuskokeeseen osallistuja / näytteilleasettaja

Tervetuloa Lappalaiskoirat ry:n kevätnäyttelyyn Lietoon! Erikoisnäyttely on yhdistyksen 40-vuotis juhlanäyttely. Erikoisnäyttely järjestetään TSAU:n Agilityhallissa Liedon Tuulissuolla, osoite Yrjönalhontie 2, Lieto. Halli on hiekkapohjainen, ei lämmitetty. Kirjeen mukana saat arvioidun arvosteluaikataulun sekä numerolapun.

Huomioithan, että sunnuntain 28.3.2010 vastaisena yönä siirrymme kesäaikaan. Kelloja käännetään 1 tunti eteenpäin.

Rokotusohjeet:

Muistathan, että koirallasi on asiaankuuluvat voimassaolevat rokotukset ja koirasi on tunnistusmerkitty. Näyttelyssä noudatetaan Suomen Kennelliiton rokotus- ja tunnistusmerkintäohjeita. Ohjeet löydät Suomen Kennelliiton sivuilta osoitteesta www.kennelliitto.fi tai Koiramme-lehdestä.

Antidoping-valvonta:

Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidoping-säännöt tulivat voimaan 1.1.2007. Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ka kokeita. Ajankohtaista tietoa osoitteessa www.kennelliitto.fi.

Tottelevaisuuskoe lauantaina:

Toimisto avataan lauantaina klo 9.00. Rokotusten tarkastus alkaa klo 9.00. Arvostelu kehissä alkaa klo 10.00. Ole paikalla viimeistään n. 1/2 tuntia ennen arvioitua luokan arvosteluaikataulun alkua, mutta kuitenkin viimeistään klo 13.00 mennessä. Jos koirasi sairastuu ja haluat sen vuoksi peruuttaa koirasi osallistumisen kokeeseen, niin ilmoita siitä kirjallisesti 26.3. päivätyllä kirjeellä ilmoittautumisten vastaanottajalle, Merja Tammi, Tornitie 15 A, 81100 Kontiolahti.

Täytä kirjeessä oleva peruutuslappu ja liitä mukaan numerolappu sekä kopio eläinlääkärintodistuksesta. Koetoimikunta perii palautuksista 3 € käsitte lykuluja.

Suuresta koiramäärästä johtuen olemme joutuneet hankkimaan toisen tuomarin. Luokat tuomareittain jakautuvat seuraavasti: Tuija Sere EVL- ja AVO-luokka sekä Ilkka Stèn ALO- ja VOI-luokka. Kokeen ylituomarina toimii Tuija Sere ja koetoimitsijana Anna Syvänen. Alokasluokan suuresta koiramäärästä johtuen luokka on jaettu jo ilmoittautumisen yhteydessä kahteen osaan. ALO-luokan palkintojenjako on vasta koko alokasluokan päätyttyä.

Muista ottaa mukaan näyttelyyn koirasi rekisterikirja, rokotustodistukset ja hakaneula numerolappua varten.

Pidäthän alueen siistinä ja keräät koirasi jätökset pois ihmisten jaloista! Kakkapusseja saat ilmoittautumisen yhteydessä rokotusten tarkistuspisteessä. Lisäksi hallin edustalla oleva ulkokenttä on koirien koulutuskenttä, joten ethän anna koirasi tehdä tarpeitaan ko. alueelle. Ulkoiluta siis koirasi hallin pihapiirin ulkopuolella.

Näyttely sunnuntaina:

Näyttelyalue avataan sunnuntaina klo 9.00. Rokotusten tarkastus alkaa klo 9.00. Rokotuksia tarkastetaan myös lauantaina klo 15-16 kevätkokoustilan edessä. Arvostelu kehässä 1 alkaa klo 10.00 ja muissa kehissä klo 11.00. Ole paikalla viimeistään n. tuntia ennen arvioitua rodun/luokan arvosteluaikataulun alkua, mutta kuitenkin viimeistään klo 13.00 mennessä.

Jos koirasi sairastuu ja haluat sen vuoksi peruuttaa koirasi osallistumisen näyttelyyn, niin ilmoita siitä kirjallisesti 26.3. päivätyllä kirjeellä ilmoittautumisten vastaanottajalle, Merja Tammi, Tornitie 15 A, 81100 Kontiolahti. Täytä kirjeessä oleva peruutuslappu ja liitä mukaan numerolappu sekä kopio eläinlääkärintodistuksesta. Näyttelytoimikunta perii palautuksista 3 € käsitte lykuluja.

Lapsi&koira-kilpailuun voi ilmoittautua näyttelytoimistossa sunnuntaina klo 12.00 mennessä. Kilpailun alkamisajankohta ilmoitetaan toimistosta. Osallistumisoikeus on alle 10-vuotiailla ja osallistuminen on maksuton.

Muista ottaa mukaan näyttelyyn koirasi rekisterikirja, rokotustodistukset ja hakaneula numerolappua varten.

Pidäthän alueen siistinä ja keräät koirasi jätökset pois ihmisten jaloista! Kakkapusseja saat ilmoittautumisen yhteydessä rokotusten tarkistuspisteessä. Lisäksi hallin edustalla oleva ulkokenttä on koirien koulutuskenttä, joten ethän anna koirasi tehdä tarpeitaan ko. alueelle. Ulkoiluta siis koirasi hallin pihapiirin ulkopuolella.

Rajoittamaton kasvattajaluokka
- saa osallistua myös turistiluokan koira
- junnuluokasta ylöspäin ei siis pennut
- palkintosijalla ei väliä eli voi osallistua vaikka esim. H

Puffetti:

Näyttelypaikalla on puffetti, jossa on myynnissä paellaa, grillimakkaraa ja Kahvila Etelän Poron herkkuja. Maksuksi käy vain käteinen. Kahvi/tee omaan mukiin ostettuna on puoleen hintaan. Kanapaella & Trip-mehu 5 €.

Koirien kuvauspiste:

Näyttelyssä on koirien kuvauspiste. Kuvaajina toimivat lehtitoimikuntalaiset ja kuvat tulevat samalla myös yhdistyksen käyttöön. Kun tuot koirasi kuvattavaksi, muista ottaa näyttelynumero mukaan, ettei tule sekaannuksia nimissä. Toivomme runsasta osallistumista!

Muuta ohjelmaa:

Lauantaina:

Tottelevaisuuskoe TSAU:n Agilityhallissa alkaen klo 10.00.

Kevätkokous Kongressikeskus-hotelli Linnasmäki klo 16.00. Kokouskahvit ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 15.00.

Kokouspaikka ja näyttelypaikka eivät sijaitse lähekkäin, joten siirtymiset täytyy tehdä autolla. TSAU:n hallille ei myöskään pääse linja-autolla.

Myyntiartikkelit:

Myyntiartikkeleiden myynnissä ei mahdollisesti ole käytössä pankkikorttikonetta. Varaudu ottamaan käteistä mukaan. Uusia myyntiartikkeleita mm. kännykkäkoru poronluusta, vuosikirja 2007.

Yhteystiedot:

040 563 0246 / Elisa Läntinen
045 671 6528 / Katja Löytty
0400 905 262 / Johanna Laiholahti (TOKO)

Näyttelytoimikunnan puolesta

Merja Tammi

TOTTELEVAISUUSKOE 27.03

ARVIOIDUT AIKATAULUT

KEHÄ 1

Tuomari:
Liikkeenohjaaja
Koetoimitsijat:

Tuija Sere
Pekka Sulkamo
Johanna Laiholahti & Piia Ruohonen

 

Kilpailunumerot Aikataulu


Erikoisvoittajaluokka
Avoin luokka


  1-12
13-22

10.00
13.00

KEHÄ 2

Tuomari:
Liikkeenohjaaja
Koetoimitsijat:

Ilkka Stén
Arma Sulkamo
Nina Vuori & Auli Airio

 

      Kilpailunumerot       Aikataulu


Alokasluokka
Alokasluokka
Voittajaluokka


      23-34 1. ryhmä
      35-46 2. ryhmä
      47-51

      10.00
      11.30
      13.00

NÄYTTELY 28.03

ARVIOIDUT AIKATAULUT

KEHÄ 1

Lukumäärä Aikataulu

Zidy Munsterhielm-Ehnberg

(44)

Suomenlapinkoira urokset
Pentuluokka 5-7kk
Pentuluokka 7-9 kk

Suomenlapinkoira nartut
Pentuluokka 5-7kk
Pentuluokka 7-9 kk

Suomenlapinkoira urokset
Veteraaniluokka

Suomenlapinkoira nartut
Veteraaniluokka


  1
  4


  3
  3


  7


  5

10.00

Ruotsinlapinkoira nartut
Pentuluokka 7-9 kk

Ruotsinlapinkoira urokset
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka

Ruotsinlapinkoira nartut
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka

Turistiluokka
Suomenlapinkoira urokset
Suomenlapinkoira nartut


  1


  2
  1
  1
  2


  1
  2
  3
  2


  4
  2

11.15














12.00


 

 

KEHÄ 2

Lukumäärä Aikataulu

Arvi Ellmen

(44)

Suomenlapinkoira urokset
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka


17
  8
  6
13

11.00

12.00


 

 

KEHÄ 3

Lukumäärä Aikataulu

Kari Järvinen

(50)

Suomenlapinkoira nartut
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka


19
11
12
  8

11.00

12.30


 

 

KEHÄ 4

Lukumäärä Aikataulu

Harto Stockmari

(59)

Lapinporokoira urokset
pentuluokka 5-7 kk
pentuluokka 7-9 kk


  2
  2

11.00

Lapinporokoira nartut
pentuluokka 5-7 kk
pentuluokka 7-9 kk


  5
  1

Lapinporokoira urokset
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka
Veteraaniluokka


  3
  1
  5
  5
  4

Lapinporokoira nartut
Junioriluokka
Nuorten luokka
Avoin luokka
Valioluokka
Veteraaniluokka


  6
  2
11
  3
  9

12.30


 

 

KEHÄ 1

Lukumäärä Aikataulu

Joanna Lamberg

Junior handler
Junior handler 14-17-v


  1

12.30


 

 
Sivun alkuun

Copyright © Lappalaiskoirat ry 2017