Metsäkukka halin pakkasprinssi
- Koiran rotu
- Suomenlapinkoira
- Sukupuoli
- Uros
- Koiran virallinen nimi
- Metsäkukka halin pakkasprinssi
- Rekisterinumero
- FI16119/21
- Ikä
- 3
- Missä koira sijaitsee
- Leppävirta
- Tiedot koirasta
- Leo on kaikkia ihmisiä rakastava, leikkisä ja energinen kastroitu uroskoira. Leolla on pieni välilevyn pullistuma, jota hoidetaan konservatiivisesti (lääkkeet, hieronta, mobilisaatio, fysiotetapia). Leo käy tällä hetkellä noin kilometrin lenkeillä, koska pitemmillä lenkeillä ilmenee kipukäytöstä. Lenkkejä tulee asteittain pidentää Leon voinnin mukaisesti. Leo on muutoin terve ja laajasti tutkittu. Lonkat on hyvät, eli kipuja vain takaselässä. Leon turkki on kastraation jälkeen pysynyt kunnossa. Liika proteiini ruoassa aiheuttaa Leolle kohoamista haima-arvoihin; ruokintaan uusi koti saa ohjeet.
- Syy koirasta luopumiseen
- Muuttunut elämäntilanne. Pikkulapsiperhe ei ole parhain koti Leolle.
- Toiveet uudelle kodille
- Uudessa kodissa ei saa olla pieniä lapsia eikä toisia koiria, kissat on ok. Uudessa kodissa tulee olla aikaa Leon hoitamiseen ja aktivointiin sekä uuden kodin tulee sitoutua Leon välilevyn pullistuman hoitoon. Leo on kerran karannut, joten Leoa ei saa pitää vapaana muutakuin aidatuilla alueilla. Vapaana ollessa herkästi riekkuu liikaa, joten riekkumista on selkävaivaisena vältettävä (mm. nopeat suunnanmuutokset pahentaa tilannetta). Parhaiten Leo sopisi kahden huolehtivan aikuisen kotiin rauhalliselle alueelle. Leolle halutaan löytää rakastava loppuelämän koti ja Leoon voi mielellään tulla tutustumaan.
- Muuta lisätietoa
- Lenkillä Leo saa herkästi sekoilukohtauksia (alkaa purra hihnaa, hyppiä kohti, näykkiä taluttajaa), joihin on toimivat toimintaohjeet saatu kouluttajalta. Sekoilu on ilmeisemmin ollut kipukäytöstä ja osittain pennusta saakka opittua käytösmallia. Leo myös kiihtyy toisista koirista lenkillä. Leon paimennusvietti on korkea. Leo tarvitsee paljon aktivointia ja virikkeistämistä, etenkin kun ei pysty käymään pitkillä lenkeillä. Aktivointina tottunut nuolumattoon, kongeihin, nuuhkuhommiin. Leo osaa peruskäskyt ja oppii nopeasti uusia käskyjä/temppuja. Leolle sopii harrastukseksi esim. toko, rallytoko ja nosework. Leo keksii itselleen kaikkea puuhasteltavaa ja saattaa syödä mm. pahveja, pehmoleluja, sukkia - joten tulee olla tarkkana, mitä Leon saatavilla pitää.
- Yhteystiedot
- Asta Kauppinen, kauppinen.asta(at)outlook.com